Ilotulituksilla on lumoava viehätysvoima, joka on samaan aikaan kaunista ja jännittävää. Ilotulitteiden kuvaaminen ei kuitenkaan ole aina helppoa, sillä ne ovat nopeasti ohi ja kuvausolosuhteet ovat pimeyden ja korkeiden kontrastien vuoksi haastavat. Tässä artikkelissa sukellamme ilotulitevalokuvauksen maailmaan ja annamme sinulle vinkit näiden ohikiitävien hetkien vangitsemiseen.
Ilotulitteiden kuvaamisessa oikeanlainen varustus on välttämätöntä, jotta voit vangita nämä taianomaiset hetket kaikessa loistossaan. Ennen kaikkea hyvä kamera on ratkaisevan tärkeä. Kamerassa on tärkeää olla manuaaliasetukset aukolle, suljinajalle ja ISO-aukolle. Tätä blogia lukiessa hyvä oletus on, että sinulta löytyy jo sopiva järjestelmäkamera. Siksi keskitymmekin nyt enemmän muihin kamera varusteisiin, objektiiviin ja asetuksiin.
Uutena vuotena raketteja kuvatessa on yleensä pimeää ja ilotulitteet ovat parhaimmillaan hämärässä tai pimeässä, joten jalusta on käytännössä pakollinen. Koska kuvissa saattaa joutua (tai haluta) käyttää pitkiä valotusaikoja erilaisten efektien luomiseen, kannattaa hankkia tukeva jalusta.
Sopivan jykevä jalusta tyypillisille kamera- ja objektiiviyhdistelmille on esimerkiksi Manfrotto 190. Kirkkaasti palavilla ilotulitteilla on niin korkea kontrasti pimeää taivasta vasten, että pienikin tärähdys näkyy helposti kuvassa tärähtäneinä valojuovina.
Samasta syystä kannattaa hankkia lanka- tai kaukolaukaisin. Kameran laukaisinpainikkeen painaminen aiheuttaa helposti kuvaa tärähdyksen. Tämä on helppo eliminoida ottamalla kuva kaukolaukaisimella.
Edistyneissä kaukolaukaisimissa on myös muita käteviä ominaisuuksia, esimerkiksi kuvasarjojen ja jaksojen ottamista erilaisin asetuksin. Tärkein toiminto tässä tapauksessa on kuitenkin saada kuva otettua ilman, että kameraa tarvitsee koskea käsin.
Mikä linssi sitten mukaan ilotulituksen kuvaamiseen? Tätä kysytään ajoittain, mutta vastaus ei ole yksiselitteinen. Yhtä yksittäistä "parasta objektiivia" ei ole, sillä toivottu tyyli ja olosuhteet määrittävät mikä objektiivi kuhunkin tilanteeseen sopii. Yksittäisiä räjähdyksiä kuvatessa tele on usein hyvä valinta, mutta ehkä haluat sommitella kuvaan myös muuta tapahtumaa – kaupunkia tai ihmisjoukkoa, joka tavallaan sitoo ilotulituksen johonkin ympäristöön tai antaa sille mittasuhteita.
Tällöin kannattaa harkita hieman laajempaa linssiä - vaikkapa jotain 24-50mm väliltä. Jos ilotulitus on pienehkö tai hyvin kaukana, liika laajuus kuitenkin voi aiheuttaa ilotulituksen näkymisen hyvin pienenä kuvassa. Jokainen on joskus koittanut kuvata livenä hienona näkyvää kuuta taivaalta ja harmistunut siitä, että se näyttääkin valokuvassa mitäänsanomattoman pieneltä.
Ihminen osaa keskittää ajatuksensa hyvin tiettyyn silmien edessä olevaan näkymän osaan ja kohdistaa katseensa johonkin yksityiskohtaan. Kameran kanssa se tapahtuu tarkentamalla, mutta polttoväli määrittää kuinka paljon informaatiota kuvaan ylipäänsä kertyy. Tällöin liiallinen turha kuona kohteen ympärillä pakottaa kuvan katsojan skannaamaan kuvan turhiakin osia.
Tilannetta ei kannatakaan suunnitella objektiivi, vaan lopputulos edellä. Millaisen kuvan haluat ja millaisessa paikassa kuvaat? Esimerkiksi rannalta kaukana tapahtuvaa ilotulista varten kannattaa valita erilainen linssi kuin läheltä tapahtuvaa jne.
Heijastumat vedessä ja tapahtuvat etualalla tekevät kuvasta kiinnostavan, vaikka räjähdykset eivät täytä edes kolmasosaa kuvan pinta-alasta. Kuva: Tom Hill, Canon EOS 700d, 28mm (Canon EF 28-200mm), f/16, 3s valotusaika, ISO 400.
Laajaa kulmaa saa esimerkiksi RF 15-35mm f/2.8L IS USM -linssillä tai vastaavasti EF-puolelta EF 16-35mm f/2.8 L USM II -linssillä.
Hyvä sijainti tarjoaa yleensä esteettömän näkymän taivaalle ja on kaukana väkijoukoista. Etsi avoimia tiloja, joissa rakennukset, puut tai muut kohteet eivät estä näköyhteyttä. Esteettömällä näkymällä en tarkoita vain selkeitä ongelmia, kuten isot rakennukset, vaan myös oksat, sähköjohdot ja lyhtypylväät voivat näyttää ikäviltä ilotulitteiden edessä.
Kaikki varsinaisesta ilotulitteesta ylimääräinen ei ole kuitenkaan pelkkää estettä. Jos kuvassa näkyy vain ilotulitteen räjähdys mustaa taustaa vasten, voi se olla hieman tylsä. Voi olla hyvää tekniikkaharjoitusta kuvata vaikkapa skarppeja ilotuliteräjähdyksiä, mutta usein kuvasta tekee kiinnostavan juurikin muiden asioiden yhdistäminen kuvaan.
Kuvan poikki kulkeva johto rikkoo asetelman. Kuva yllä: Peter Spencer.
Joskus kuvassa oleva ”este” voi toimia myös tehokeinona. Kuva yllä: Emma Guliani.
Vaikka suositut katselupaikat saattavat tarjota mukavuutta ja viihdettä lähistöllä, niihin liittyy usein paljon väkeä ja mahdollisia häiriötekijöitä. Jos kaupungin paras ilotulitteiden katselupaikka on jonkin mäen päällä, ehkä haluat mennä kuvaamaan paikkaan, josta näkee mäen ihmisineen ja taustalla ilotulitteet? Kun etsit vähemmän ruuhkaisia alueita, sinulla on enemmän vapautta liikkua, sommitella otoksesi ilman häiriöitä ja keskittyä kuvaamiseen.
Sommittelulla ja kohteen kehystämisellä on iso merkitys. Voisi jopa sanoa, että ilotulituskuvissa se korostuu, sillä varsinainen räjähdys on yleensä samanlainen. Kohteet, vaikkapa ihmiset etualalla voivat korostaa ilotulituksen kokoa, joka ei muuten käy ilmi pelkästä räjähdyksestä mustaa taustaa vasten.
Ilotulitus on osa maisemaa, joten usein myös rakennukset tai kaupungin siluetti taustalla ja juhlivat ihmiset toimivat hyvin. Toisaalta kuvaa voi kehystää hyvin esimerkiksi puustolla kuvan sivuilla ja ylhäällä niin, että ilotulitus näkyykin näiden rajaamana. Kokeile eri kuvakulmia ja näkökulmia löytääksesi täydellisen kehyksen, joka korostaa ilotulituksen vaikutusta.
Puu rajaa ilotulitteen pois näkyvistä ja kuva keskittyy enemmän ihmisiin ja tunnelmaan. Kuva: Josh Hild.
Ilotulituksia kuvattaessa etualan elementit jätetään usein huomiotta, mutta ne voivat vaikuttaa merkittävästi lopputulokseen. Mielenkiintoisten etualan elementtien, kuten ihmisten, siluettien tai maamerkkien sisällyttäminen kuviin voi lisätä kuvien syvyyttä ja visuaalista mielenkiintoa. Nämä elementit antavat katsojalle mittakaavan ja kontekstin ja tekevät ilotulituskuvista dynaamisempia ja kiinnostavampia.
Manuaalitila on syytä hallita ilotulituksia kuvatessa, sillä valoerot ovat suuria ja tapahtuvat nopeasti. Kun osaat hyvin erilaisten asetusten – pääasiassa valotusajan, aukon ja ISO-arvon yhdistelmät, pärjäät hyvin erilaisissa valaistusolosuhteissa.
Valotusajan pituus riippuu haluamastasi tyylistä ja muut asetukset usein tukevat sitä. Lyhyellä valotusajalla voit vangita räjähdykset tarkasti tiettyyn hetkeen ja pitkällä valotusajalla saat vastaavasti hieman erilaista näkymää – pitkiä valohäntiä ja kuvaan ehtii enemmän räjähdyksiä. Muut asetukset, kuten aukko ja ISO-arvot tukevat tätä.
Pitkällä valotusajalla jokainen kipinä tekee kuvaan pitkän juovan. Kuva: Keith Lobo.
Yleensä aukko kannattaa pitää mahdollisimman pienenä (eli isompi numero) kunhan tätä pystyy kompensoimaan riittävästi valotusajalla ja ISO-arvolla, sillä pieni aukko usein muodostuu ongelmaksi heikon valovoiman vuoksi. ISO-arvolla taas ei muuten ole rajaa, mutta suuri ISO-arvo nostaa kohinan määrää kuvassa ja kohina myös erottuu pimeissä kuvissa paremmin kuin esimerkiksi päivänvalossa.
Tästä syystä oikean yhdistelmän löytäminen kuhunkin haluttuun tyyliin erilaisissa hämärissä valaistusolosuhteissa vaatii hieman kokeilua ja säätämistä. Ei siis ole selkeitä arvoja, joita voi aina käyttää, vaan ne kannattaa kokeilla paikan päällä ja siihen kannattaakin varata hetki aikaa ennen ilotulituksen alkamista. Olennaista on ymmärtää miten aukon, valotusajan ja ISO-arvon yhdistelmät toimivat ja vaikuttavat lopputulokseen.
Nopea suljinaika pitää jokaisen kipinän erillään. Räjähdys on nopea ja siksi kuvassa on aina jonkin verran liike-epäterävyyttä. Kuva: Grigoriy.
Suljinajan saamiseksi nopeaksi on usein ISO-arvoa nostettava huomattavasti, joka taas aiheuttaa kuvaan kohinaa ja rakeisuutta sekä haittaa jonkin verran värien selkeyttä.
Hyvä kuva on yleensä tarkka, ellei toisin ole taiteellisista syistä haluttu. On hyvä ymmärtää kuitenkin, että kaikki epäterävyys ei ole peräisin samasta lähteestä.
Liike-epäterävyys tulee kuvassa olevien kohteiden liikkeestä: luontokuvauksessa se voi olla nopeasti kiitävä lintu, urheilukuvauksessa vauhdikas pelaaja ja ilotulitteen kuvauksessa nopea kipinän lento räjähdyksestä tai muualla kuvassa olevien asioiden liikkuminen kuvanottohetkellä. Kun suljinaika on hidas, myös ihmiset ehtivät liikkua kuten ylempänä kipinöitä kaaressa heiluttava mies kuvassa – hänen kasvojaan ei erota, koska ne ovat liikkuneet kymmenien sekuntien aikana.
Liike-epäterävyys korostuu pitkillä valotusajoilla ja se voi olla joskus myös hyvä tehokeino, kuten samettisen tasainen vesi tai hahmottomaksi muotoutuneet ihmismassat. Joskus se on kuitenkin haittaava tekijä, jos kuvan ehdottomasti haluaa olla skarppi. Mitä nopeampi kohde ja mitä pidempi valotusaika, sitä enemmän kuvaan tulee liike-epäterävyyttä.
Sumeus taas johtuu tarkennuksesta ja sillä ei ole selkeää suuntaa. Tällöin kohde vain on yksinkertaisesti epätarkka koska linssi on huono tai kohdistettu eri kohtaan kuin toivottu. Usein ilotulitekuvauksessa sumeus voikin johtua siitä, että objektiivi on esimerkiksi automaattitarkennuksella ja se ei ehdi tarkentamaan kohteeseen.
Ilotulitteet yleensä räjähtävät etäällä, joten tarkennuspisteen voi hyvinkin asettaa valmiiksi äärettömään, ottaa koekuvat ja tarkistaa näytöltä zoomaamalla että lopputulos näyttää tarkalta.
Yllättävää kyllä, edes kalliit linssit eivät ole aina täysin tarkkoja automaattiasetuksella, sillä linsseissä ja kameroissa sekä niiden yhdistelmissä on hienovaraisia eroja. Linssit saattavat tarkentaa vähäisesti liian eteen tai taakse. Esimerkiksi Canonin linssejä voi yleensä mikrotarkentaa kamerakohtaisesti. Tämä löytyy peilillisten kameroiden ”Micro AF Adjustment” valinnan takaa.
Näiden lisäksi haittaavana tekijänä ovat vielä tärähdykset. Aiemmin jo käsiteltiin jalustan ja kaukolaukaisimen tärkeyttä. Näiden lisäksi myös itse kamera voi aiheuttaa tärinää. Peilillisissä järjestelmäkameroissa tapahtuva peilin liike ja kolahdus heilahduttaa kuvaa, joskin hyvin vähäisesti.
Se ei yleensä haittaa ilotulistusten tai minkään laajan näkymän kuvaamista, mutta voi olla ongelma, jos kuvaa supertelellä (tai ilotulituskuvauksen ulkopuolelle esimerkiksi makrokuvia). Canonin kameroissa peilin voi lukita valmiiksi ylös ennen kuvan ottamista, jotta heilahdusliike ei aiheuta tärinää.
Tälle löytyy valinta asetuksista kohdasta "peilin lukitus" ("Mirror Lockup") ja sen sijainti menussa voi hieman vaihdella kamerasta riippuen. Tällöin peili lukitaan valmiiksi ylös ennen kuvan ottamista eikä se kolahda kuvaa ottaessa.
Tätä peilin tärähdyksen aiheuttamaa ongelmaa ei ole uusissa, peilittömissä kameroissa ja sen merkitys yleisesti ilotulitteiden kuvaukseen on vähäinen, olennaisempaa on jalustan ja kaukolaukaisimen käyttö sekä järkevä tarkentaminen.
Tunne kamerasi asetukset ja sijoita itsesi valmiiksi hyvälle paikalle varusteineen ja valmistaudu hieman improvisoimaan oikeiden aika-, aukko- ja ISO-yhdistelmien kanssa niin kuvat onnistuvat hyvin ja ehdit myös nauttia näkymästä.
Helsingin Pitäjämäessä on rakenteilla Pohjoismaisittain kokonaan uudenlaista tekniikkaa elokuva-alalle. Teollisuushalliin on rakentumassa lediseinä, jonka tausta ja valaistus antavat uudenlaisia mahdollisuuksia tulevaisuudessa liikkuvan kuvan tuotannolle.
Hallissa toimii vuonna 2020 perustettu tuotantoyhtiö Fireframe, jonka perustajiin kuuluu Supercellistä tuttu Mikko Kodisoja. Toimitusjohtajana toimivalla Kodisojalla ja tittelillä Director of Virtual Production toimivalla Markus Helmisellä on mielessään selkeä visio tuotantoyhtiön tulevaisuudelle.
Markus vuokrasi objektiivia testikäyttöön ja haastattelin häntä Obiskan blogiin.
Hän vastaa tuotantoyhtiössä tehtävistä virtuaalituotannoista yhtiön ledistudiolla. Studiolla tehdään monimutkaisten asioiden kuvaamista paremman näköiseksi ja kustannustehokkaammaksi erilaisille tuotannoille.
Pitäjänmäen halli on suomen ensimmäinen ledistudio, mutta Markus on jo ennen Fireframen uraansa ollut toteuttamassa hieman vastaavia pienempiä seiniä, jotka on purettu käytön jälkeen. Nyt Fireframella on investoitu kiinteistöihin ja kalustoihin, jotta käyttöön on saatu suuri kaareva lediseinä.
Markus itse on alan pioneeri ja hän on ollut toteuttamassa Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäistä In-Camera Visual Effects -studiota eli lyhyesti ICVFX-studiota.
Fireframe tekee virtuaalituotantoja, joka on kattotermi erilaisille virtuaalituotannon tehtäville. Erityisesti Fireframe tekee ICVFX:ää ja siihen liittyen optista seurantaa. ICVFX on tekniikka, jossa visuaaliset efektit saadaan aikaiseksi kuvaamalla jo kamerassa perinteisen jälkituotantoprosessin sijaan.
Studionäkymää ja kameran kuvaa. Kuva: Fireframe.
Fireframella on käytössään suuri, kaareva ledipinta, jota kutsutaan LED-volumeksi. LED-volyymistudiotuotanto on videotyyppi, joka mahdollistaa hyvin luonnollisen näköisen valaistuksen studiossa. Se tuottaa LED-taustalla pyörivän kuvan perusteella oikeanväristä valoa halutuista suunnista studion keskellä oleville kohteille. Näin LED-seinällä pyörivä video korvaa perinteisen studiovalaistuksen.
Leditaustalla päästään vaarallisiinkin maisemiin. Kuva: Fireframe.
Koska lediseinässä pyörii oikea kuva, sen valo ja sen sävyt siroavat tarkasti oikeasta suunnasta ja oikealla intensiteetillä, jolloin se vastaa lähes luonnonvaloa. Normaalisti tällainen hienosäätö on tehty vasta jälkituotantovaiheessa, mutta nyt se on mahdollista tehdä heti lennossa LED-taustaa vasten.
Samaa tekniikkaa on käytetty esimerkiksi Disneyn tuottamassa Mandalorianissa ja Denis Villeneuven ohjaamassa vuoden 2021 Dyyni-elokuvassa, vaikka niitä ei Suomessa kuvattukaan.
Onnistuuko Dyynin kaltainen tuotanto sitten myös Helsingissä? Periaatteessa kyllä, mutta Markuksen mukaan kova päivänvalo on vielä haasteellista toteuttaa. ”Kontrasti on yksi haaste. Aurinko on niin kaukana, että valon laatu on hieman erilainen. Ledeillä ei tule kovaa intensiteettiä ja ledivalo on softimpaa. Overcast eli pilvinen onnistuu hyvin, mutta paahteinen, kirkas keskipäivä ei onnistu vielä pelkillä ledeillä.”
Aavikkomaisemakin luonnistuu, vaikka suora ja kova valo on yhä haasteellista. Kuva: Fireframe.
Leditaustan etuna on etenkin sävyjen hallinta, nopea taustan vaihto ja jopa reaaliaikainen taustan eläminen.
Fireframe käyttää LED-volumen lisäksi OptiTrack-tekniikkaa, jossa taustan kuvakulma lediseinällä vaihtelee kamera-ajon perusteella reaaliaikaisesti ja saumattomasti. Tausta on toteutettu kolmiulotteisena esimerkiksi Unreal Enginellä. Tällöin kameraa liikuteltaessa tausta reagoi siihen ja kuvakulma päivittyy aina oikeanlaiseksi antaen sille kolmiulotteisen vaikutelman. Tausta on siis käytännössä rakennettu 3d-ohjelmistolla, näytetään lediseinällä ja se reagoi kameran kuvakulmaan jatkuvasti.
Kuva: Fireframe.
OptiTrackin avulla tausta ei jää vain kaksiulotteiseksi, vaan se tarjoaa erinomaisen ja luonnollisen valaistuksen lisäksi jokaisessa hetkessä oikean perspektiivin. Tämä toimii, koska katossa on infrapunakamerat, jotka seuraavat mitä alhaalla studiossa tapahtuu ja miten taustan pitäisi siihen reagoida.
LED-volumea on mahdollista kuvata myös useammalla kameralla kerralla eri kuvakulmista eli multicam-setuppina. Tällöin kameroiden frustum eli kameran näkemän alueen lediseinän kuva-ala näkyy oikein molemmille kameroille. Frustum tarkoittaa oikeastaan kolmiulotteista keilaa, jonka kamera kullakin objektiivilla näkee objektiivin tarjoamalla kuvakulmalla. Käytännössä kamerat siis näkevät taustalla olevalta ledinäytöltä kaikille kameroille tarkoitetun oman kropatun alueensa, joka elää osana muuta taustaa, joka taas tarjoaa valaistuksen koko studion lavalle.
Fireframe käyttää myös GhostFrame-tekniikkaa. Ledit mahdollistavat usean eri kuvan näyttämisen lähes samanaikaisesti LED-volumella. Käyttämällä suurta frame ratea eli suurta ruutumäärää sekunnissa, voi kunkin kameran ajoittaa poimimaan kukin omat ruudut leditaustalta. Näin ne mahdollistavat käytännössä usean eri taustavideon käyttämisen kuvatessa ”samanaikaisesti” ja taustojen vaihtelun lennossa. Se toimii hyvin etenkin livelähetyksissä, jossa kameroita voi olla käytössä useita eri kuvakulmista. Sen avulla voi vaihtaa taustoja kokonaan erilaiseen tai vaikkapa hienosäätää valaistusta.
Edellisen perusteella lienee sanomattakin selvää, että LED-volumen käyttö on huomattavasti edistyneempää kuin perinteisen green screeniin eli vihreän taustan käyttö:
Markuksen mukaan tässä säästyy myös aikaa studiotyöskentelyssä. ”Valaistuksen asettaminen on tosi hidasta. Niiden säätäminen ja niiden kanssa pelaaminen vie paljon aikaa. Nyt lediscreenillä saadaan viidessä minuutissa hoidettua 90-prosenttia tästä työstä missä perinteisiä valoja siirtelemällä menisi reilusti enemmän. Etenkin verrattuna green screenin käyttöön, jossa ei oikein tarkasti edes tiedetä mitä sinne taustalle lopulta laitetaan, post productionissa menee vanhalla tavalla hirveästi aikaa. ”
Vuonna 2021 Fireframella on Pitäjämäellä oma studio, jossa on yksi suuri studiotila. Studion lediseinä on 18,5 metriä leveä ja viisi metriä korkea. Se on rakennettu 180 asteen studioksi puolikaaren muotoon, jossa on katto ja kolme liikuteltavaa elementtiä.
Kaareva lediseinä eli LED-volume. Kuva: Fireframe.
Studiolla on myös tuotantotilaa toisessa, lähes identtisessä hallissa kadun toisella puolella. Siellä sijaitsee puvustus, maskit, keittiöt, lavastuksen tuotantotilaa ja toimistot.
”Kun rakennettiin tämä toinen halli, niin nyt on yhteensä noin tuhat neliötä tilaa. Studio on noin neljäsataa neliötä ja toisessa hallissa on kolmensadan neliön tuotantotilat kummassakin kerroksessa. ”
Studio on Pohjoismaiden isoin. Muutoin suomessa on pääsääntöisesti pienempiä, lähinnä yrityspresentaatioihin tehtyjä, suuntaansa muutaman metrin kokoisia suorakaiteen mallisia lediseiniä tai kulmauksia, mutta ei varsinaisia studioita. Uusia studioita on kuitenkin syntymässä Pohjoismaissa Norjaan ja Saksassa on maailman suurin, Netflixin rahoittama virtuaalistudio.
”Me Fireframella olemme koko maailman mittakaavassa keskikokoinen studio ja Pohjoismaiden suurin”.
Ensimmäinen leffakuvaus Fireframen studiolla oli Omertan kohtaus, joka tehtiin alkukesällä 2021 ja lisää on tulossa.
”Omertassa oli uutiskohtauksia ja muuta, mutta silloin oli käytössä vain yksi valoseinä ja se oli enemmänkin sellainen backdrop-tyyppinen, jatkossa lediseinää pystyy hyödyntämään paljon monimuotoisemmin.”
Nykyinen tuotantokäytössä oleva setupin muoto on tullut sen jälkeen vasta alkusyksyllä 2021. Lisäksi on paljon tehty erilaisia spottimainoksia ja kansainvälisille brändeille tehtyjä mainoksia.
Kuva: Fireframe.
Lediseinät sopivat myös livelähetyksiin ja tällaisia on tehty esimerkiksi joillekin isommille pelifirmoille. Mainoksia kuitenkin on tehty paljon ja myös leffoja on tulossa lisää.
Kuva: Fireframe.
”Tavoitteena meillä on saada kansainvälisiä keskisuuria tuotantoja ja lisäksi me tarjoamme studion mahdollisuuksia suomalaisille spottituotannoille ja muille. ”
Osana kuvauksia on tehty myös paljon kokeilua ja testailua siitä mikä toimii ja mikä ei. Lediseinä on kuitenkin uutta teknologiaa ja ala kehittyy nopeasti.
Obiskalta vuokrattiin käyttöön laajakulmalinssiä muualta hankittujen samanlaisten lisäksi. Näiden avulla rakennettiin rig, jossa oli monta linssiä yhdelle kameralle. Esimerkiksi Canon EF 16-35mm:stä oli toisella yhteistyökumppanilla pari ja Obiskalta vuokrattiin vielä kolmas.
Elokuvia kuvataan usein kamerarigeillä, joissa on useampi kamera kuvaamassa samaan aikaan. Tällaisella voi saada periaatteessa 360-asteen näkymän rakennettua. Kuitenkin nykyisissä valmiissa 360-kameroissa, jopa kalliissa ammattikäyttöön tehdyissä on omat ongelmansa.
”Valmiissa ammattikäyttöön tehdyissä 360-kameroissa on valitettavasti yleensä aika huono piirto ja linssit eivät ole riittävän laadukkaita, ne eivät usein tallenna RAW-muodossa ja lisäksi sensorien dynamiikkakin on huonoa. Kovassa kontrastissa esimerkiksi taivas palaa helposti puhki.”
Valmiiden 360-kameroiden ongelmien vuoksi leditaustalla kuvataan täysin kustomoidulla rigillä.
”Käytämme omia runkoja ja erillisiä laadukkaita linssejä, jotta kaikki tämä on synkassa.”
Erikseen rakennetullakin rigillä on kuitenkin omat haasteensa. Erillisten kameroiden videot yhdistetään eli stitchataan yhteen. Linsseillä on kuitenkin oma nodal point, solmukohta, jolloin vierekkäin olevien linssien näkymät vääristyvät, jos näkymät yrittää yhdistää sellaisenaan. Kaukana olevalle kohteelle ei tällaista ongelmaa ole, mutta mitä lähempänä kohde on, sitä ongelmallisempi tämä on.
Kuva: Fireframe.
”Nyt protoamme ratkaisua, jolla saamme kuvattua laajaa kulmaa tähän 180-asteen lediseinää vasten niin, että videoiden yhdistely olisi kuitenkin helppoa. Sinänsä tämä ei eroa kovin paljoa valokuvien yhdistelystä.”
Videolla liikettä kuitenkin menee usein eri suuntiin ja eri etäisyyksillä. ”Ongelmia tuo esimerkiksi, kun joku kävelee lähelle kameraa. Se toimii hieman eri tavoin videolla kuin stilleissä.”
Tällaisessa tilanteessa linssin koko, siitä ja linssien sijoituksesta johtuva parallax-efekti (vääristynyt lomittuminen) aiheuttaa ongelmia.
”Tämän vuoksia testaamme erilaisia polttovälin millimääriä, vaaka- ja pystystitchausta ja ylipäänsä haemme tähän parhaiten soveltuvaa komboa. Olisi tosi hienoa, jos saamme aikaiseksi yhden rigin, minkä voi vain nostaa laatikosta ja lähteä kuvaamaan.”
Vuokralinsseistä parhaan yhdistelmän etsimisessä hyötyä, kun laitteita on helppo testailla ristiin eikä tarvitse tehdä ylimääräisiä investointeja turhaan. Markuksen mukaan vuokraukseen liittyvät asiat onnistuivatkin hyvin.
”Obiskalla on ollut erittäin hyvä palvelu ja kaikki on toiminut hyvin”.
Täydellisen rigin metsästys saattaa nopeasti kehittyvässä ympäristössä olla myös jatkuvasti päivittyvä käsite. Ylipäänsä Fireframella tehdään hyvin paljon yrityksen sisäistä tutkimustyötä virtuaalikuvaamisen eteen, oli sitten kyseessä taustojen reaaliaikainen liikkuminen oikeassa perspektiivissä ja 3D-kuvauksen hyödyntäminen. Koska koko virtuaalikuvaamisen ala kehittyy nopeasti ja sen käyttö suurissa tuotannoissa vielä niin uusi asia, ratkaisut pitää usein rakentaa erikseen ja löytää sopivat kalusto- ja työskentely-yhdistelmät erilaisille toteutuksille.