Fireframe kuvaa Helsingissä Pohjoismaiden suurimmalla lediseinällä

Helsingin Pitäjämäessä on rakenteilla Pohjoismaisittain kokonaan uudenlaista tekniikkaa elokuva-alalle. Teollisuushalliin on rakentumassa lediseinä, jonka tausta ja valaistus antavat uudenlaisia mahdollisuuksia tulevaisuudessa liikkuvan kuvan tuotannolle.

Hallissa toimii vuonna 2020 perustettu tuotantoyhtiö Fireframe, jonka perustajiin kuuluu Supercellistä tuttu Mikko Kodisoja. Toimitusjohtajana toimivalla Kodisojalla ja tittelillä Director of Virtual Production toimivalla Markus Helmisellä on mielessään selkeä visio tuotantoyhtiön tulevaisuudelle.

Markus vuokrasi objektiivia testikäyttöön ja haastattelin häntä Obiskan blogiin.

Hän vastaa tuotantoyhtiössä tehtävistä virtuaalituotannoista yhtiön ledistudiolla. Studiolla tehdään monimutkaisten asioiden kuvaamista paremman näköiseksi ja kustannustehokkaammaksi erilaisille tuotannoille.

Pitäjänmäen halli on suomen ensimmäinen ledistudio, mutta Markus on jo ennen Fireframen uraansa ollut toteuttamassa hieman vastaavia pienempiä seiniä, jotka on purettu käytön jälkeen. Nyt Fireframella on investoitu kiinteistöihin ja kalustoihin, jotta käyttöön on saatu suuri kaareva lediseinä.

Virtuaalituotanto, LED-volume ja ICVFX

Markus itse on alan pioneeri ja hän on ollut toteuttamassa Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäistä In-Camera Visual Effects -studiota eli lyhyesti ICVFX-studiota.

Fireframe tekee virtuaalituotantoja, joka on kattotermi erilaisille virtuaalituotannon tehtäville. Erityisesti Fireframe tekee ICVFX:ää ja siihen liittyen optista seurantaa. ICVFX on tekniikka, jossa visuaaliset efektit saadaan aikaiseksi kuvaamalla jo kamerassa perinteisen jälkituotantoprosessin sijaan.

Studionäkymää ja kameran kuvaa. Kuva: Fireframe.

Fireframella on käytössään suuri, kaareva ledipinta, jota kutsutaan LED-volumeksi. LED-volyymistudiotuotanto on videotyyppi, joka mahdollistaa hyvin luonnollisen näköisen valaistuksen studiossa. Se tuottaa LED-taustalla pyörivän kuvan perusteella oikeanväristä valoa halutuista suunnista studion keskellä oleville kohteille. Näin LED-seinällä pyörivä video korvaa perinteisen studiovalaistuksen.

Leditaustalla päästään vaarallisiinkin maisemiin. Kuva: Fireframe.

Koska lediseinässä pyörii oikea kuva, sen valo ja sen sävyt siroavat tarkasti oikeasta suunnasta ja oikealla intensiteetillä, jolloin se vastaa lähes luonnonvaloa. Normaalisti tällainen hienosäätö on tehty vasta jälkituotantovaiheessa, mutta nyt se on mahdollista tehdä heti lennossa LED-taustaa vasten.

Samaa tekniikkaa on käytetty esimerkiksi Disneyn tuottamassa Mandalorianissa ja Denis Villeneuven ohjaamassa vuoden 2021 Dyyni-elokuvassa, vaikka niitä ei Suomessa kuvattukaan.

Onnistuuko Dyynin kaltainen tuotanto sitten myös Helsingissä? Periaatteessa kyllä, mutta Markuksen mukaan kova päivänvalo on vielä haasteellista toteuttaa. ”Kontrasti on yksi haaste. Aurinko on niin kaukana, että valon laatu on hieman erilainen. Ledeillä ei tule kovaa intensiteettiä ja ledivalo on softimpaa. Overcast eli pilvinen onnistuu hyvin, mutta paahteinen, kirkas keskipäivä ei onnistu vielä pelkillä ledeillä.”

Aavikkomaisemakin luonnistuu, vaikka suora ja kova valo on yhä haasteellista. Kuva: Fireframe.

Leditaustan etuna on etenkin sävyjen hallinta, nopea taustan vaihto ja jopa reaaliaikainen taustan eläminen.

Kolmiulotteinen tausta, joka on aina oikeassa perspektiivissä

Fireframe käyttää LED-volumen lisäksi OptiTrack-tekniikkaa, jossa taustan kuvakulma lediseinällä vaihtelee kamera-ajon perusteella reaaliaikaisesti ja saumattomasti. Tausta on toteutettu kolmiulotteisena esimerkiksi Unreal Enginellä. Tällöin kameraa liikuteltaessa tausta reagoi siihen ja kuvakulma päivittyy aina oikeanlaiseksi antaen sille kolmiulotteisen vaikutelman. Tausta on siis käytännössä rakennettu 3d-ohjelmistolla, näytetään lediseinällä ja se reagoi kameran kuvakulmaan jatkuvasti.

Kuva: Fireframe.

OptiTrackin avulla tausta ei jää vain kaksiulotteiseksi, vaan se tarjoaa erinomaisen ja luonnollisen valaistuksen lisäksi jokaisessa hetkessä oikean perspektiivin. Tämä toimii, koska katossa on infrapunakamerat, jotka seuraavat mitä alhaalla studiossa tapahtuu ja miten taustan pitäisi siihen reagoida.

Multicam-setupissa taustasta kropataan jokaiselle kameralle oma siivu

LED-volumea on mahdollista kuvata myös useammalla kameralla kerralla eri kuvakulmista eli multicam-setuppina. Tällöin kameroiden frustum eli kameran näkemän alueen lediseinän kuva-ala näkyy oikein molemmille kameroille. Frustum tarkoittaa oikeastaan kolmiulotteista keilaa, jonka kamera kullakin objektiivilla näkee objektiivin tarjoamalla kuvakulmalla. Käytännössä kamerat siis näkevät taustalla olevalta ledinäytöltä kaikille kameroille tarkoitetun oman kropatun alueensa, joka elää osana muuta taustaa, joka taas tarjoaa valaistuksen koko studion lavalle.

GhostFrame mahdollistaa monta kuvaa samanaikaisesti yhdeltä näytöltä

Fireframe käyttää myös GhostFrame-tekniikkaa. Ledit mahdollistavat usean eri kuvan näyttämisen lähes samanaikaisesti LED-volumella. Käyttämällä suurta frame ratea eli suurta ruutumäärää sekunnissa, voi kunkin kameran ajoittaa poimimaan kukin omat ruudut leditaustalta. Näin ne mahdollistavat käytännössä usean eri taustavideon käyttämisen kuvatessa ”samanaikaisesti” ja taustojen vaihtelun lennossa. Se toimii hyvin etenkin livelähetyksissä, jossa kameroita voi olla käytössä useita eri kuvakulmista. Sen avulla voi vaihtaa taustoja kokonaan erilaiseen tai vaikkapa hienosäätää valaistusta.

Edellisen perusteella lienee sanomattakin selvää, että LED-volumen käyttö on huomattavasti edistyneempää kuin perinteisen green screeniin eli vihreän taustan käyttö:

  1. Kamera näkee taustan realistisesti ja oikeasta perspektiivistä.
  2. Ledivalaistuksella valaisee kohteet tarkasti ja valaistus elää tapahtumien mukana.
  3. Näyttelijät ja ohjaajat näkevät saman kuvan, jolloin kaikki tietävät mitä kuvassa tapahtuu ja miten se näkyy.  

Markuksen mukaan tässä säästyy myös aikaa studiotyöskentelyssä. ”Valaistuksen asettaminen on tosi hidasta. Niiden säätäminen ja niiden kanssa pelaaminen vie paljon aikaa. Nyt lediscreenillä saadaan viidessä minuutissa hoidettua 90-prosenttia tästä työstä missä perinteisiä valoja siirtelemällä menisi reilusti enemmän. Etenkin verrattuna green screenin käyttöön, jossa ei oikein tarkasti edes tiedetä mitä sinne taustalle lopulta laitetaan, post productionissa menee vanhalla tavalla hirveästi aikaa. ”

Fireframen Pitäjämäen studio on Pohjoismaiden suurin

Vuonna 2021 Fireframella on Pitäjämäellä oma studio, jossa on yksi suuri studiotila. Studion lediseinä on 18,5 metriä leveä ja viisi metriä korkea. Se on rakennettu 180 asteen studioksi puolikaaren muotoon, jossa on katto ja kolme liikuteltavaa elementtiä.

Kaareva lediseinä eli LED-volume. Kuva: Fireframe.

Studiolla on myös tuotantotilaa toisessa, lähes identtisessä hallissa kadun toisella puolella. Siellä sijaitsee puvustus, maskit, keittiöt, lavastuksen tuotantotilaa ja toimistot.

”Kun rakennettiin tämä toinen halli, niin nyt on yhteensä noin tuhat neliötä tilaa. Studio on noin neljäsataa neliötä ja toisessa hallissa on kolmensadan neliön tuotantotilat kummassakin kerroksessa. ”  

Studio on Pohjoismaiden isoin. Muutoin suomessa on pääsääntöisesti pienempiä, lähinnä yrityspresentaatioihin tehtyjä, suuntaansa muutaman metrin kokoisia suorakaiteen mallisia lediseiniä tai kulmauksia, mutta ei varsinaisia studioita. Uusia studioita on kuitenkin syntymässä Pohjoismaissa Norjaan ja Saksassa on maailman suurin, Netflixin rahoittama virtuaalistudio.

”Me Fireframella olemme koko maailman mittakaavassa keskikokoinen studio ja Pohjoismaiden suurin”.

Leffoja, spotteja ja liveä

Ensimmäinen leffakuvaus Fireframen studiolla oli Omertan kohtaus, joka tehtiin alkukesällä 2021 ja lisää on tulossa.

”Omertassa oli uutiskohtauksia ja muuta, mutta silloin oli käytössä vain yksi valoseinä ja se oli enemmänkin sellainen backdrop-tyyppinen, jatkossa lediseinää pystyy hyödyntämään paljon monimuotoisemmin.”

Nykyinen tuotantokäytössä oleva setupin muoto on tullut sen jälkeen vasta alkusyksyllä 2021. Lisäksi on paljon tehty erilaisia spottimainoksia ja kansainvälisille brändeille tehtyjä mainoksia.

Kuva: Fireframe.

Lediseinät sopivat myös livelähetyksiin ja tällaisia on tehty esimerkiksi joillekin isommille pelifirmoille. Mainoksia kuitenkin on tehty paljon ja myös leffoja on tulossa lisää.

Kuva: Fireframe.

”Tavoitteena meillä on saada kansainvälisiä keskisuuria tuotantoja ja lisäksi me tarjoamme studion mahdollisuuksia suomalaisille spottituotannoille ja muille. ”

Kalustoa testiin

Osana kuvauksia on tehty myös paljon kokeilua ja testailua siitä mikä toimii ja mikä ei. Lediseinä on kuitenkin uutta teknologiaa ja ala kehittyy nopeasti.

Obiskalta vuokrattiin käyttöön laajakulmalinssiä muualta hankittujen samanlaisten lisäksi. Näiden avulla rakennettiin rig, jossa oli monta linssiä yhdelle kameralle. Esimerkiksi Canon EF 16-35mm:stä oli toisella yhteistyökumppanilla pari ja Obiskalta vuokrattiin vielä kolmas.

Elokuvia kuvataan usein kamerarigeillä, joissa on useampi kamera kuvaamassa samaan aikaan. Tällaisella voi saada periaatteessa 360-asteen näkymän rakennettua. Kuitenkin nykyisissä valmiissa 360-kameroissa, jopa kalliissa ammattikäyttöön tehdyissä on omat ongelmansa.

”Valmiissa ammattikäyttöön tehdyissä 360-kameroissa on valitettavasti yleensä aika huono piirto ja linssit eivät ole riittävän laadukkaita, ne eivät usein tallenna RAW-muodossa ja lisäksi sensorien dynamiikkakin on huonoa. Kovassa kontrastissa esimerkiksi taivas palaa helposti puhki.”

Valmiiden 360-kameroiden ongelmien vuoksi leditaustalla kuvataan täysin kustomoidulla rigillä.

”Käytämme omia runkoja ja erillisiä laadukkaita linssejä, jotta kaikki tämä on synkassa.”

Erikseen rakennetullakin rigillä on kuitenkin omat haasteensa. Erillisten kameroiden videot yhdistetään eli stitchataan yhteen. Linsseillä on kuitenkin oma nodal point, solmukohta, jolloin vierekkäin olevien linssien näkymät vääristyvät, jos näkymät yrittää yhdistää sellaisenaan. Kaukana olevalle kohteelle ei tällaista ongelmaa ole, mutta mitä lähempänä kohde on, sitä ongelmallisempi tämä on.

Kuva: Fireframe.

”Nyt protoamme ratkaisua, jolla saamme kuvattua laajaa kulmaa tähän 180-asteen lediseinää vasten niin, että videoiden yhdistely olisi kuitenkin helppoa. Sinänsä tämä ei eroa kovin paljoa valokuvien yhdistelystä.”

Videolla liikettä kuitenkin menee usein eri suuntiin ja eri etäisyyksillä. ”Ongelmia tuo esimerkiksi, kun joku kävelee lähelle kameraa. Se toimii hieman eri tavoin videolla kuin stilleissä.”

Tällaisessa tilanteessa linssin koko, siitä ja linssien sijoituksesta johtuva parallax-efekti (vääristynyt lomittuminen) aiheuttaa ongelmia.

”Tämän vuoksia testaamme erilaisia polttovälin millimääriä, vaaka- ja pystystitchausta ja ylipäänsä haemme tähän parhaiten soveltuvaa komboa. Olisi tosi hienoa, jos saamme aikaiseksi yhden rigin, minkä voi vain nostaa laatikosta ja lähteä kuvaamaan.”

Vuokralinsseistä parhaan yhdistelmän etsimisessä hyötyä, kun laitteita on helppo testailla ristiin eikä tarvitse tehdä ylimääräisiä investointeja turhaan. Markuksen mukaan vuokraukseen liittyvät asiat onnistuivatkin hyvin.

”Obiskalla on ollut erittäin hyvä palvelu ja kaikki on toiminut hyvin”.

Täydellisen rigin metsästys saattaa nopeasti kehittyvässä ympäristössä olla myös jatkuvasti päivittyvä käsite. Ylipäänsä Fireframella tehdään hyvin paljon yrityksen sisäistä tutkimustyötä virtuaalikuvaamisen eteen, oli sitten kyseessä taustojen reaaliaikainen liikkuminen oikeassa perspektiivissä ja 3D-kuvauksen hyödyntäminen. Koska koko virtuaalikuvaamisen ala kehittyy nopeasti ja sen käyttö suurissa tuotannoissa vielä niin uusi asia, ratkaisut pitää usein rakentaa erikseen ja löytää sopivat kalusto- ja työskentely-yhdistelmät erilaisille toteutuksille.

Hei valokuvaaja! Klikkaa itsesi tästä Obiskan postituslistalle, niin kuulet ensimmäisten joukossa uusista julkaisuista!
Liity postituslistalle!
Kuvia, kameroita ja liikaa kahvia. 📷☕
crossmenu